Mitä on tiedon huoltovarmuus?

12.1.2024

Annukka Jokipii, Ville-Pekka Niskanen, Harri Jalonen, Aino Rantamäki, Valdemar Kallunki, Anssi Keinänen, Niko Vartiainen, Silvia Sommarberg, Maro Ketola
Suomen Akatemian rahoittama IRWIN-tutkimushanke

  • Viittaathan tähän sivuun seuraavasti:
    Jokipii, Annukka; Niskanen, Ville-Pekka; Jalonen, Harri; Rantamäki, Aino; Kallunki, Valdemar; Keinänen, Anssi; Vartiainen, Niko; Sommarberg, Silvia; Ketola, Maro. (2024). Mitä on tiedon huoltovarmuus? Suomen Akatemian rahoittama IRWIN-hanke. Irwinproject.fi. Haettu osoitteesta https://irwinproject.fi/mita-on-tiedon-huoltovarmuus

Tiedon huoltovarmuutta voidaan lähestyä yhteiskunnan kaikkien toimijoiden kykynä tukea, tuottaa ja hyödyntää tietoa, joka on oikeellista, saavutettavissa olevaa ja oikea-aikaista. Tiedon huoltovarmuus ei ole minkään yksittäisen organisaation tai henkilön vastuulla, vaan muodostuu yhteiskunnan kaikkien toimijoiden eli kansalaisten, julkisen hallinnon, yksityisten yritysten ja järjestöjen toiminnan tuloksena (Jokipii ym., 2023).

Tiedon huoltovarmuus edistää hyvää hallintoa normaaliaikoina, mutta sen merkitys korostuu kriisi- ja poikkeusaikoina. Kriisi on määritelmällisesti epäjatkuvuuskohta, jossa tuttu ja turvallinen muuttuu tuntemattomaksi ja vaaralliseksi. Varmasta tulee epävarmaa ja asiantuntijatieto altistuu epäilyille. 

Kansallisessa kriisissä on oleellista varmistaa sitä tietoa, jonka vaikuttavuus on yhteiskunnallisesti relevanttia kansallisen turvallisuuden suojelemisessa. Tällöin tulisi analysoida ne toimijat, prosessit ja vaikutusmekanismit, joissa tietoa on ennakoitavasti oltava, mutta myös ne tiedon tuottamisen tavat, joita kriisin aikana tarvitaan oikean tiedon aikaansaamiseksi. Tiedon huoltovarmistamisen haasteena kuitenkin on se, että suurinta osaa tiedosta ei voi varastoida materiaalisesti johonkin paikkaan, kuten voidaan tehdä perinteisten materiaalisten huoltovarmuuden kriittisten tekijöiden kohdalla. Erityisesti osaaminen on jatkuvasti kehittyvä ja muuttuva ominaisuus ja sen riittävän tason mittaaminen on lähes mahdotonta ajatellen erilaisten kriisien ainutkertaisia tarpeita (Jalonen ym. 2021).

Käytännön esimerkkejä tiedon huoltovarmuuden ilmenemisestä yhteiskunnassa ovat: 

  1. tilannetietoisuuden muodostuminen eli ajankohtainen tieto ja ymmärrys yhteiskunnassa tapahtuvista asioista ja näiden kokonaisuudesta,

  2. oikean ja ajantasaisen tiedon hyödyntäminen päätöksenteon osana,

  3. laadukkaat lainvalmisteluprosessit,

  4. kyky tunnistaa vaikuttamiseen pyrkivää väärää tietoa eli disinformaatiota,

  5. kansalaisten mahdollisuus saada riittävästi relevanttia tietoa myös kriisitilanteissa.

Suomen Akatemian rahoittamassa (2021-2023) Tiedon huoltovarmuus kompleksisessa ympäristössä (IRWIN) -hankkeessa on tutkittu tiedon huoltovarmuutta monitieteisesti hallintotieteellisistä, sosiologisista, lainsäädäntötutkimuksellisista, sekä turvallisuuden tutkimuksen näkökulmista.

Tämä teksti on IRWIN-hankkeen päätteeksi kirjoitettu koonti tiedon huoltovarmuudesta. Hankkeen tutkijat tarkastelevat seuraavissa osioissa tiedon huoltovarmuutta ja sen muotoutumiselle keskeisiä tekijöitä tutkimushankkeen tulosten valossa.

Tiivistetyissä koonneissa Harri Jalonen aloittaa painottamalla tilannetietoisuuden merkitystä, erityisesti sen moniulotteista muodostumista ja haasteita tiedon hajautetussa tuottamisessa. Aino Rantamäki puolestaan tarkastelee tiedon huoltovarmuutta informaatioresilienssin näkökulmasta, korostaen monitahoisten yhteyksien merkitystä ja tiedon välittäjien roolia. Anssi Keinänen ja Niko Vartiainen käsittelevät lainvalmistelun roolia tiedon tuottajana, kiinnittäen huomiota laadukkaaseen lainvalmisteluun ja tiedon hyödyntämiseen päätöksenteossa.

Valdemar Kallunki tuo esille kansalaisten osallisuuden tiedon huoltovarmuuden tukijana, ja korostaa tiedon merkitystä varautumisessa. Silvia Sommarberg ja Maro Ketola käsittelevät disinformaation ja misinformaation vaikutusta informaatioresilienssiin sekä tarvetta vahvistaa kansalaisten medialukutaitoa. Aino Rantamäki ja Harri Jalonen nostavat esiin tietämättömyyden merkityksen ja erottavat sen kahteen eri tyyppiin: viattomaan tietämättömyyteen ja strategiseen tietämättömyyteen.

Ville-Pekka Niskanen tarkastelee luottamuksen roolia tiedon huoltovarmuudessa, erityisesti korostaen Suomen luottamusyhteiskunnan vahvuutta ja sen yhteyttä instituutioiden toimintaan. Lopuksi Harri Jalonen ja Aino Rantamäki pohtivat tulevia tutkimussuuntia ja vihjaavat teknologian roolin tutkimisen tarpeellisuudesta tiedon huoltovarmuuden kontekstissa.

Tällä sivulla

Tilannetietoisuuden merkitys tiedon huoltovarmuudelle

Harri Jalonen, professori, Vaasan yliopisto

Tilannetietoisuus tarkoittaa ymmärrystä tapahtuneista tai ympärillämme parhaillaan tapahtuvista asioista, niihin vaikuttaneista olosuhteista sekä tapahtumien mahdollisista kehitysvaihtoehdoista. Kysymys on sekä johtamisessa tarvittavan tilannekuvan muodostamisen prosesseista että näitä prosesseja ohjaavista hallinnollisista ja toiminnallisista periaatteista. 

Tilannetietoisuuden muodostamisen haasteena on se, että tiedon tuotanto on hajautettu ja usein erillään sitä tarvitsevista tahoista. Tilannetietoisuus syntyy ja kehittyy merkittävissä määrin tilannekohtaisesti ja ennakoimattomasti toimijoiden välisen vuorovaikutuksen tuloksena. Kulloiseenkin tilannetietoisuuteen vaikuttaa päivittyvä tilannekuva, joka puolestaan muokkaa aiemmin muotoutunutta tilannetietoisuutta. 

Tilannetietoisuus edellyttää osaavia ihmisiä, ja muuttunut toimintaympäristö vaatii erilaisia tilannetietoisuuksia. Tämä puolestaan edellyttää, että kustakin tilanteesta ja kriisistä riippuen pystytään hyödyntämään erilaisia osaamisia hallitsevia ihmisiä, joilla on pääsy tarvittavaan tietoon sekä ymmärrys paitsi menneestä, niin myös laajemmista olosuhteista. Koska tilannetietoisuus syntyy eri puolilla systeemistä rakennelmaa, yllättävien ongelmien ratkaisemisessa tarvitaan jatkuvaa uusien toimintatapojen räätälöintiä. (Jalonen ym. 2022.)

Tiedon huoltovarmuus informaatioresilienssin näkökulmasta tarkasteltuna

Aino Rantamäki, tohtorikoulutettava, Vaasan yliopisto

Informaatioresilienssi ja tiedon huoltovarmuus eivät ole toistensa synonyymeja, vaikka ne ovatkin vahvasti toisiinsa kytkeytyviä ilmiöitä. Informaatioresilienssi vahvistaa kykyä toimia tilanteissa, joissa käytettävissä olevaan tietoon liittyy runsaasti epävarmuuksia johtuen esimerkiksi tiedon puutteesta, liiallisuudesta, epäselvyydestä tai virheellisyydestä. 

Informaatioresilienssi syntyy vuorovaikutuksessa ja se edellyttää monitahoisia yhteyksiä eri toimijoiden ja ryhmien välillä. (Rantamäki & Jalonen 2022.) Informaatioresilienssin vahvistaminen edellyttää erityisesti erilaiset rajapinnat, siilot ja toimintatasot ylittävien yhteyksien muodostamista, mikä linkittyy tiedon huoltovarmuuden ajatukseen yhteiskunnan eri toimijoiden osallistamisesta. Kehitettävää kuitenkin on, sillä tutkimuksessamme on havaittu, että esimerkiksi koronapandemian aikana muut kuin hallinnon toimijat näyttäytyivät pitkälti erilaisten toimien kohteena (Rantamäki 2023a), ja varautumista tehdään enemmänkin kansalaisille kuin yhdessä heidän kanssaan (Rantamäki 2023b).

Monitahoisten yhteyksien lisäksi informaatioresilienssi edellyttää tiedon välittäjiä, joilla on paitsi sopiva asema erilaisten ryhmien rajapinnoilla, myös taitoja arvioida sitä, mikä tieto on missäkin tilanteessa ja kenellekin relevanttia (Rantamäki 2023b). Informaatioresilienssin vahvistamiseksi tarvitaankin sellaisia yhteiskunnallisia instituutioita, jotka kehittävät esimerkiksi informaatio- ja medialukutaitoon sekä kriittiseen ajatteluun liittyviä kyvykkyyksiä. Voidaankin ajatella, että informaatioresilienssi ja tiedon huoltovarmuus kietoutuvat toisiinsa siten, että huomion kiinnittäminen toista vahvistaviin tekijöihin vahvistaa myös toista.

Hyvä lainvalmistelu ja tiedon huoltovarmuus

Anssi Keinänen, professori, Itä-Suomen yliopisto ja Niko Vartiainen, yliopistonlehtori, Itä-Suomen yliopisto

Lainsäädäntö on yhteiskunnan merkittävin ohjauskeino ja sen vuoksi lainvalmistelu laatu on yhteiskunnassa merkityksellinen. Laadukas lainvalmistelu nojautuu vahvasti ajatukseen tiedon tuottamisesta päätöksentekijöille (tietoon perustuva päätöksenteko). Lainvalmistelussa tulisi tuottaa tietoa esimerkiksi sääntelyn taustalla olevasta ongelmasta ja ongelman syistä, eri sääntelymahdollisuuksista ja niiden vaikutuksista ongelman ratkaisemiseksi (Jukka ym. 2023).

Eduskunta käyttää Suomessa lainsäädäntövaltaa. Yhtenä lainvalmistelun tiedon tuottamisen tavoitteena on toteuttaa vaatimus eduskunnan tiedonsaantioikeuden toteutumisesta (PL 47 §). Tiedon tuottaminen lainvalmistelussa mahdollistaa myös sääntelyn kohdetahojen ja toimeenpanoviranomaisten ennakoinnin ja sopeutumisen tulevaan lainsäädäntöön. Lisäksi lainvalmistelun tietopohjan avulla voidaan arvioida prosessin läpinäkyvyyttä ja toteuttaa osaltaan tilivelvollisuutta (Keinänen ja Vartiainen 2023).

Miten tietoa tuotetaan lainvalmistelussa? Keskeistä on aikaisempien kokemusten hyödyntäminen (policy learning), jolloin tarvitaan sääntelyn jälkikäteistä arviointeja (ex post -arviointi). Ministeriöiden lainvalmistelijoiden osaamisella varmistetaan laadukkaiden vaikutusten arviointien toteuttaminen. Sidosryhmien osallistaminen lainvalmisteluun parantaan lainvalmistelun tietopohjaa, mutta parhaimmillaan parantaa osaltaan lainsäädännön hyväksyttävyyttä ja ehtojen noudattamista. Tiedon huoltovarmuuden näkökulmasta arvioituna on tärkeää, että lainvalmistelussa ja lainsäädännön jälkiarvioinnissa tietoa kerätään ja säilytetään tulevia säädöshankkeita varten. Sidosryhmien osallistamisessa on varmistettava, että sidosryhmillä on aidosti mahdollisuus vaikuttaa lainvalmistelun lopputulokseen, jotta heillä olisi kannustin osallistua lainvalmisteluun tulevaisuudessakin.

IRWIN-hankkeessa tiedon hyödyntämistä on tutkittu erityisesti Covid-19 pandemiaan liittyvän lainvalmistelun näkökulmasta. Tarkoituksena on ollut muun muassa tuottaa tietoa kiireellisessä ja epävarmassa tilanteessa toteutetusta lainvalmistelusta tulevien kriisitilanteita silmällä pitäen. Havaintojen mukaan koronapandemiaan liittyvässä lainvalmistelussa on pystytty pitämään kiinni tietyistä vaikutusarvioinnin perusvaatimuksista, mutta vaikutusarvioinnit on esitetty suppeammin “normaaliin lainvalmisteluun” verrattuna (Vartiainen ja Härkönen 2022). Keskeinen ero koronaan liittyvän ja normaalin lainvalmistelun välillä liittyi lausuntokierroksen toteuttamiseen, joka jätettiin väliin huomattavasti useammin koronaan liittyvissä hallituksen esityksissä. Tulevaisuutta ajatellen on tärkeää, että lausuntokierrosta ei jätettäisi väliin kiireellisissäkään tilanteissa, vaan toteutettaisiin vähintäänkin lyhennettynä. (Jukka ym. 2023)

Tärkeä havainto jatkoa ajatellen liittyy myös niin sanottuun normaaliin lainvalmisteluun. IRWIN-hankkeen havaintojen mukaan tietopohjan hyödyntämisessä on selkeitä puutteita myös kriiseihin liittymättömässä, “normaalissa”, lainvalmistelussa (Jukka ym. 2023). Voidaankin kysyä, voivatko odotukset monipuolisesta tiedon hyödyntämisesta olla kovin korkealla kriisiaikaisen lainvalmistelun suhteen, jos tietopohjaisuus on puutteellista myös jokapäiväisessä lainvalmistelussa? Jatkossa tulee kiinnittää, niin kriisiaikaisessa kuin normaalissakin lainvalmistelussaa, huomiota siihen, että vaikutusarvioinneissa hyödynnetään eri lähteistä kerättyä monipuolista tietopohjaa, jonka avulla voidaan perustellusti todeta valittujen sääntelyratkaisujen aiheuttavan enemmän hyötyjä suhteessa haittoihin.

Kansalaisten osallisuus tiedon huoltovarmuuden tukijana

Valdemar Kallunki, dosentti, yksikön johtaja, Laurea-ammattikorkeakoulu

Kansalaisten tietoon perustuvaa toimijuutta tarkasteltiin IRWIN-hankkeessa sosiaalisen toiminnan relationaalisuuden näkökulmasta. Tavoitteena on tällöin ymmärtää toimijuuden kollektiivisia piirteitä ja toimijoiden välisestä vuorovaikutuksesta syntyviä dynaamisia seurauksia. Tiedolla on merkittävä rooli kansalaisten varautumisessa. Samalla huoltovarmuuden moraaliset (tiedon toimenpiteitä vaativa piirre) ja symboliset (esim. maskit, turvavälit) ulottuvuudet korostavat kansalaisten mahdollisuutta asemoida itsensä viranomaistiedosta poikkeavalla tavalla. Tähän asemoitumiseen vaikuttavat esimerkiksi kansalaisten käsitykset omasta paikastaan ja merkityksestään tai varautumiskontekstin mahdollisesti tuottama koettu epätasa-arvo. (Kallunki et al. tulossa.)

Kansalaisiin kohdistuva viestintä ei edellisen perusteella ole varautumisen kontekstissa vain tiedon välittämistä, vaan siihen liittyvät olennaisesti vertaistoimijoiden asemoituminen, symboliset merkitykset ja moraaliset erottelut. Varautumistoimenpiteiden onnistuminen on kriittisesti riippuvainen kansalaisten muodostamien suhteiden ja asemoitumisten seurauksista. Nämä kansalaisia koskevat toimijuuden merkitykset koottiin kokonaiskuvaan, joka tukee kansalaisyhteiskunnan tiedon huoltovarmuuden kehittämistä (Kallunki et al. tulossa). Tulos yhdistää kansalaisten toimijuuden kollektiiviset ulottuvuudet yhteiskunnallisiin instituutioihin ja infrastruktuuriin. Tiedon huoltovarmuuden kehittäminen tarkoittaa tällöin yhteiskunnallisten järjestelmien ja infrastruktuurin kehittämistä tasapainottamaan kansalaisen kollektiivisen toimijuuden tuottamaa dynamiikkaa.

Tarkastelumme perusteella tiedon huoltovarmuuteen liittyy merkittäviä heikkouksia. Tiedon kulkua toimijoiden välillä vaikeuttaa esimerkiksi julkisten toimijoiden yhteistyön ehdot, eri toimijoiden tiedon tarpeiden ymmärtämisen ja tiedon rakenteiden heikkoudet (Kallunki et al. 2023). Puutteita tiedollisen vuorovaikutuksen edellytyksissä on sekä horisontaalisesti kansalaisyhteiskunnan toimijoiden että vertikaalisesti kansalaisyhteiskunnan ja eri viranomaistasojen välillä. Kansalaisten vahvempi osallistaminen valmiusharjoituksiin, tiedon rakenteiden vahvistaminen, tiedon kulun esteiden poistaminen ja tiedon käsitteen laajentaminen ovat esimerkkejä tiedon huoltovarmuutta vahvistavasta toiminnasta.

Tiedon huoltovarmuus, disinformaatio ja misinformaatio

Silvia Sommarberg, tutkija, Maanpuolustuskorkeakoulu ja Maro Ketola, tutkija, Maanpuolustuskorkeakoulu

Voidaan sanoa, että disinformaatio ja misinformaatio testaavat yhteiskunnan informaatioresilienssiä sekä tiedon huoltovarmuutta. Informaatioresilienssi, disinformaation ja muun haitallisen tiedon täyttämässä ympäristössä, tarkoittaa yhteiskunnan kykyä sietää ja kestää haitallista tietoa. Tiedon huoltovarmuus disinformaation kontekstissa voidaan nähdä tilannetietoisuuden näkökulmasta, mikä tarkoittaa, että tiedetään ja ymmärretään mitä tapahtuu, luodaan ymmärrystä tulevaisuuden muutoksista ja ongelmista, sekä ennakoidaan niitä (Tikanmäki & Ruoslahti 2019). Päätöksentekijän tilannetietoisuutta voidaan häiritä syöttämällä laaja-alaisesti harhaanjohtavaa taikka manipuloitua informaatiota yhteiskunnassa. Samalla, disinformaation leviämisellä voi olla vaikutuksia yhteiskunnalliseen keskusteluun sekä se voi luoda vastakkainasettelua ja polarisaatiota. Erityisesti viranomaisilla tilannetietoisuuden ylläpitäminen disinformaatiosta on keskiössä, sillä monet yhteiskunnan elintärkeät toiminnot nojaavat viranomaisten kykyyn muodostaa ja tehdä tietoon perustuvia oikeita päätöksiä sekä ratkaisuja.   

Disinformaation aiheuttamat haitalliset vaikutukset pakottavat valtiot ja ei-valtiolliset toimijat reagoimaan sen leviämiseen (Ručinská ym., 2022). Disinformaation vastatoimia on kehitelty niin kansainvälisellä kuin kansallisella tasolla sekä julkisissa kuin myös yksityisissä organisaatioissa. Disinformaation negatiiviset vaikutukset sosiaaliseen, taloudelliseen ja poliittiseen vakauteen voivat olla siinä suhteessa merkittäviä, joten erilaisten toimenpiteiden kehittäminen sen torjumiseksi on muotoutunut pakolliseksi. Yhtenä keskeisenä keinona ehkäistä disinformaation leviämistä sekä negatiivisia vaikutuksia on kansalaisten medialukutaidon kouluttaminen. Eri länsimaat ovat laatineet omia ohjeistuksia tai työkalupaketteja ongelman torjumiseksi ja yhtenä konkreettisimmista esimerkeistä voidaan mainita Euroopan komission laatima ”Digitaalisen koulutuksen suunnitelma”. Euroopan komission julkaisussa suositellaan, että kaikkien jäsenvaltioiden tulisi tulevaisuudessa keskittyä me­dialukutaidon sekä digitaalisten taitojen kehittämiseen, jotta disinformaation sietokykyä saataisiin kasvatettua sekä ilmiön aiheuttamia vaikutuksia vähennettyä (Euroopan komission tiedonanto COM/2018/236 final). Myös Suomessa valtionhallinnon tasolla on julkaistu oppaita, joissa neuvotaan virheelliseen tietoon reagoimiseen sekä yleisesti, kuinka informaatiovaikuttamista voidaan tunnistaa (Valtioneuvoston kanslia 2016; Valtioneuvosto 2019; Toivanen, ym. 2019).  

Tietämättömyys ja tiedon huoltovarmuus

Aino Rantamäki, tohtorikoulutettava, Vaasan yliopisto ja Harri Jalonen, professori, Vaasan yliopisto

Tietoa luovien ja jakavien prosessien lisäksi yhteiskunnassa tulisi havahtua tietämättömyyttä tuottaviin rakenteisiin ja käytäntöihin. Tietämättömyydessä voidaan erottaa karkeasti kaksi arkkityyppiä: yhtäällä on viatonta tietämättömyyttä, joka ilmenee tiedon puutteena tietyssä toimintatilanteessa ja toisaalla taas tietämättömyyden aktiivista tuottamista ja ylläpitoa tavalla, joka palvelee jotakin intressiä (Jalonen 2023).  Viattoman tietämättömyyden taustalla on usein informaation saatavuuteen tai tiedonhankintaan liittyviä käytännön ongelmia. Harkittuun tietämättömyyteen ajaudutaan, kun tiedonhankinnasta syntyvät kustannukset arvioidaan siitä koituvia hyötyjä suuremmiksi. Strategisella tietämättömyydellä tarkoitetaan puolestaan toimintaa, jossa oleellinen tieto haudataan joko epäolennaisiin puolitotuuksiin tai puhtaisiin valheisiin (McGoey 2012). Kysymys on tietämättömyyden hyödyntämisestä omien tavoitteiden ajamisessa.Tietämättömyyden kuratointi on keskeinen sosiaalisen vaikuttamisen muoto. Tämä näkyy erityisesti erilaisten auktoriteettien kieltämisessä ja salaliittoteorioissa. Yhteiskunnalliset kriisit vetävät puoleensa mis- ja disinformaation levittäjiä. Informaatio onkin yhä enemmän myös rikollisen toiminnan intresseissä. Erityisesti sosiaalinen media on laskenut kynnystä osallistua informaatio-operaatioihin, joiden tarkoituksena ei ole ymmärryksen lisääminen vaan hämmennyksen aiheuttaminen.

Tietämättömyys kytkeytyy tiedon huoltovarmuuteen erityisesti siten, että tiedon huoltovarmuus edellyttää kykyä toimia tilanteissa, joissa epävarmuutta ja tiedon puutetta esiintyy runsaasti. Tiedon lisääminen ei poista tietämättömyyttä, mikä tuo esille tarpeen toimintakyvyn ylläpitämiseen tietämättömyyden keskellä. Tutkimuksessamme onkin todettu, että yksi informaatioresilienttiä varautumista heikentävistä tekijöistä on toimintakulttuuri, joka ei hyväksy tietämättömyyttä tai tiedon epätäydellisyyttä (Rantamäki 2023b). 

Luottamus instituutioihin rakentuu ennen kriisejä

Ville-Pekka Niskanen, projektitutkija, Vaasan yliopisto

Koronapandemian aikana Suomessa otettiin käyttöön ennennäkemättömiä rajoituksia liikkumiselle ja elinkeinotoiminnalle. Rajoitusten vahvuudesta huolimatta ne hyväksyttiin kattavasti, eivätkä ne kohdanneet laajaa vastustusta kansalaisten tai muiden yhteiskunnan toimijoiden piirissä. Tämä siitä huolimatta, että virus yksin ei aiheuttanut kriisiä, vaan kriisimielialan ja yhteiskunnan eri toimijoihin kohdistuvien vaikutusten taustalla olivat osaltaan myös koronaviruksen leviämisen hillitsemiseksi käyttöön otetut toimenpiteet.

Tästä kaikesta huolimatta luottamus yhteiskunnan eri instituutioihin koronapandemian aikana säilyi korkealla tasolla, eikä selkeää yhteyttä rajoitustoimenpiteiden ja luottamuksen välillä laajalla, koko yhteiskunnan tasolla ole juuri havaittavissa. Tämän voi nähdä viittaavan siihen, että luottamus yhteiskunnan eri instituutioita kohtaan olisi yleisempää luottamusta koko poliittishallinnollisen järjestelmän toimintatapoja kohtaan, kuin sen suoriutumisen aktiivista arviointia. (Niskanen, 2023.) Taustalla voi olla myös kulttuuri: kuten monesti on todettu, Suomi on kansainvälisesti katsottuna luottamusyhteiskunta.

Tulokset viittaavat julkisen hallinnon luottamuksen arvoisen toiminnan vaalimisen tärkeyteen ja suomalaisen luottamusyhteiskunnan vahvuuden varmistamiseen myös kriisien ulkopuolella, jotta olisimme toden hetkellä valmiita toimimaan yhdessä. Luottamus instituutioihin ja niiden toimintaan voi tukea instituutioiden päätöksentekoprosessien kautta parhaimmillaan myös oikeaan tietoon pohjautuvaa päätöksentekoa ja siten tiedon huoltovarmuutta.

Miten tiedon huoltovarmuutta tulisi tutkia seuraavaksi?

Harri Jalonen, professori, Vaasan yliopisto & Aino Rantamäki, tohtorikoulutettava, Vaasan yliopisto 

Olennaista on oivaltaa, että tietämättömyys ei ole tiedon huoltovarmuuden yhteydessä tietämisen vastakohta, sillä tietoa lisäämällä ei voida poistaa tietämättömyyttä vaan ainoastaan kehystää sitä uudella tavalla. Tietämiseen verrattuna tietämättömyyttä on tutkittu huomattavasti vähemmän. Näin on erityisesti tietämättömyyden empiirisen tutkimisen kohdalla. Tietämättömyyden tutkiminen on vaikeaa, koska kysymys on jostakin, jota ei joko vielä ole, jostakin kadonneesta tai jostakin laiminlyödystä (Proctor & Schiebinger 2018). Vaikeudesta huolimatta tietämättömyyttä on syytä tutkia omana ilmiönään, sillä eihän kuivuuttakaan ymmärretä tutkimalla vain rankkasateita (DeNicola 2018). Kun tietämättömyys ymmärretään todellisuuden kehystämiseksi, keskeiseksi kysymykseksi nousee se, millä keinoin ja kenen toimesta tätä kehystämistä toteutetaan sekä mihin tietämättömyydellä pyritään. Tämä edellyttää yhtäältä tietämättömyyden eri ulottuvuuksien erittelyä ja toisaalta pahan ja hyvän tietämättömyyden operationalisointia. Ehkä tietämättömyyden tunnustaminen on viisauden alku myös tiedon huoltovarmuuden yhteydessä (Jalonen 2020).

Hankkeessamme emme ole kiinnittäneet juurikaan huomiota tiedon huoltovarmuuden tekniseen puoleen. Tästä huolimatta voidaan katsoa, että erilaisilla teknologisilla ratkaisuilla on roolinsa esimerkiksi tiedon huoltovarmuutta tukevan infrastruktuurin varmistamisessa. Joitain näkökulmia tiedon huoltovarmuuden, informaatioresilienssin ja teknologian välisiin yhteyksiin tuodaan esille esimerkiksi alkuvuodesta ilmestyvässä hankkeemme teemoja ja tuloksia yhteenkokoavassa kirjassa. Teknologia ja digitalisaatio tiedon huoltovarmuuden vahvistajina ansaitsevatkin aiheeseen pureutuvaa lisätutkimusta myös jatkossa.

Lopuksi

Annukka Jokipii, professori, Vaasan yliopisto

IRWIN- hankkeessa käsiteltiin tiedon huoltovarmuutta eri tieteenalojen näkökulmasta. Kolmivuotisen poikkitieteellisen hankkeen toteuttavat Vaasan yliopisto, Itä-Suomen yliopisto, Laurea-ammattikorkeakoulu sekä Maanpuolustuskorkeakoulu. Hankkeessa kehitettiin osallistavaa kansallisen varautumisen mallia, jossa päätöksentekijät, kansalaisyhteiskunta sekä elinkeinoelämä tuottavat tilannetietoisuutta ja toimivat yhteistyössä kriisivalmiuden edistämiseksi.

Hanke sisälsi kolme työpakettia: 

  1. Tiedon huoltovarmuus hallinnan haasteena kompleksisessa ympäristössä.

    1. Millä tavalla Suomen julkishallinnon ohjausmekanismit, hallintamallit ja -strategiat, rakenteet, prosessit ja poliittinen kulttuuri tukevat tiedon huoltovarmuutta kompleksisessa kansallisen turvallisuuden kokonaisviitekehyksessä? 

    2. Miten luoda adaptiivisia ja tiedon huoltovarmuussensitiivisiä hallintakäytäntöjä, joiden kautta voidaan saavuttaa kansalliset huoltovarmuustavoitteet? 

    3. Millä tavalla voidaan ylläpitää samaan aikaan hallinnollista vakautta ja tarvittavaa adaptiivisuutta sekä kansalaisten luottamusta ja hyväksyntää hallintajärjestelmää kohtaan?

  2. Yhteiskunnallisen toimijuuden ja tiedonmuodostuksen vahvistaminen

    1. Kuinka luoda informaatioresilienssiä vahvistamalla yhteiskunnallista toimijuutta sekä kansalaisten ja asiantuntijoiden välistä tiedonmuodostusta?

    2. Disinformaation havaitseminen ja vastatoimet osana tiedon huoltovarmuutta

    3. Miten viranomaiset jakavat, levittävät ja päivittävät tilannetietoisuuttaan disinformaatiosta ja vajaasta tiedosta aikakriittisessä tilanteessa?

    4. Miten rationaalisessa päätöksentekoprosessissa on mahdollista korjata väärään tietoon perustunutta viestintää ja miten tiedon oikaisusta viestitään viranomaisten välillä tai viranomaisilta kansalaisille? 

    5. Miten disinformaation tuottajien toimintaa ennakoidaan ja miten siihen reagoidaan?

Yhteenvetona voidaan todeta, että IRWIN-hanke tarjosi laajan näkökulman tiedon huoltovarmuuteen ja siihen liittyviin käsitteisiin eri yhteiskunnan osa-alueilla. Se nosti esiin monimutkaisia vuorovaikutussuhteita, korostaen tiedon merkitystä eri päätöksenteon tasoilla, laadukasta lainsäädäntöä sekä kansalaisten osallisuutta. Myös haasteita löydettiin, sillä tiedon kulkua vaikeuttaa esimerkiksi julkisten toimijoiden yhteistyön ehdot, toimijoiden tiedon tarpeet ja niiden ymmärtäminen sekä tiedon rakenteiden heikkoudet (Kallunki et al. 2023). Tulevaisuuden tutkimuskohteeksi tiedon huoltovarmuudessa ehdotimme teknologian ja digitalisaation roolin tarkastelua.

Lisää tiedon huoltovarmuudesta

Katso, kuuntele ja lue lisää tiedon huoltovarmuudesta:

Lähteet

DeNicola, D. R. (2018): Understanding Ignorance. The Surprising Impact of What We Don’t Know. The MIT Press. https://mitpress.mit.edu/9780262536035/understanding-ignorance/

Euroopan komission tiedonanto Euroopan parlamentille, neuvostolle, Euroopan talous- ja sosiaalikomitealle ja alueiden komitealle COM/2018/236 final. Eurooppalainen lähestymistapa disinformaation torjuntaan verkossa. https://eur-lex.europa.eu/legal-content/FI/TXT/HTML/?uri=CELEX:52018DC0236 

Jalonen, H. (2020): Tietämättömyyden tunnustaminen on viisauden alku. Focus Localis, 48(3), 74-83. https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe202101283092

Jalonen, H. (2022). En tiedä, mutta olen – Tietämättömyyden tutkimisesta. Tieteessä tapahtuu 4/2022. https://www.tieteessatapahtuu.fi/numerot/4-2022/en-tieda-mutta-olen-tietamattomyyden-tutkimisesta

Jalonen, H. (2023). Ignorance in organisations–a systematic literature review. Management Review Quarterly, 1-42. https://doi.org/10.1007/s11301-023-00321-z

Jalonen, H., Uusikylä, P., Keinänen, A., Kallunki, V., Huhtinen, A-M., Lonka, H., Laitinen, K., Jukka, L., Jokipii, A. (2022). Tiedon huoltovarmuutta etsimässä. Vaasan yliopiston raportteja 28. Vaasan yliopisto. https://urn.fi/URN:ISBN:978-952-476-974-7 

Jalonen, H., Uusikylä, P., Lonka, H., Laitinen, K., Jokipii, A., Huhtinen, A-M., Rantamäki, A., Kallunki, V., Niskanen, V-P., Keinänen, A. (2022). Kansallinen varautuminen edellyttää tilannetietoisuutta, joka rakentuu yhteiskunnallisten toimijoiden välisessä vuorovaikutuksessa. IRWIN Policy Brief syyskuu 2022. IRWIN-hanke. https://www.uwasa.fi/fi/uutishuone/uutiset/varautuminen-2020-luvun-uusi-kansalaistaito

Jokipii, A., Kallunki, V., Lonka, H., Jalonen, H., Uusikylä, P., Keinänen, A., Huhtinen, A., Sederholm, T., Sommarberg, S: (2023). Mitä on tiedon huoltovarmuus TKI-politiikassa? Asiantuntijalausunto 25.120.2023. Asia: Miten Suomen TKI-politiikka turvaa tiedon huoltovarmuutta? EDK-2023-AK-34809. https://www.eduskunta.fi/FI/vaski/JulkaisuMetatieto/Documents/EDK-2023-AK-34809.pdf

Jukka, L., Keinänen, A., Keskinen, L-M., Vartiainen, N. (2023). Korona haastoi tietoperusteisen lainvalmistelun, mutta kuinka paljon? Edilex 2023/23. http://www.edilex.fi/artikkelit/31291

Kallunki, V., Erkkilä L., Kortesalmi, M., Lamberg, A-R., Santonen, T., Jalonen, H., Uusikylä, P. (2023). Tiedon huoltovarmuutta vahvistettava kansalaistiedon tietomallilla. IRWIN Policy Brief syyskuu 2023. Laurea-ammattikorkeakoulu. https://urn.fi/URN:ISBN:978-951-799-690-7 

Keinänen, A. & Vartiainen, N. (2023). Vierashuoneessa lainsäädäntötutkimuksen professori Anssi Keinänen ja lainsäädäntötutkimuksen yliopistonlehtori Niko Vartiainen: Sitä saa, mitä mitataan – toimisiko se myös lainvalmistelun kehittämisessä? Edilex.fi Vierashuone. Haettu osoitteesta https://www.edilex.fi/uutiset/86425 4.1.2024.

McGoey, L. (2012). The logic of strategic ignorance. The British journal of sociology, 63(3), 533-576. https://doi.org/10.1111/j.1468-4446.2012.01424.x

Niskanen, V-P. (2023). Instituutioihin kohdistuvan luottamuksen ja koronapandemiaan liittyvien rajoitustoimenpiteiden dynamiikat Suomessa. Hallinnon Tutkimus, 42(2), 221-254. https://doi.org/10.37450/ht.122204

Proctor, R. N. & Schiebinger, L. (toim.). (2008). Agnotology. The Making & Unmaking of Ignorance. Stanford University Press. https://www.sup.org/books/title/?id=11232

Rantamäki, A., & Jalonen, H. (2022). Hallinnan informaatioresilienssiä etsimässä - Tutkimusmatka käsitteen juurille. Hallinnon Tutkimus, 41(1), 35-51. https://doi.org/10.37450/ht.107861

Rantamäki, A. (2023a). ”Kun talo on tulessa, on keskustelua vaikea käydä” – Tapaustutkimus informaatioresilienssin ilmaantumisesta koronapandemian aikana. Hallinnon Tutkimus, 42(3), 284-302. https://doi.org/10.37450/ht.119755

Rantamäki, A. (2023b). Informaatioresilienssin rakentumiseen vaikuttavien tekijöiden ilmeneminen varautumista koskevassa asiantuntijapuheessa. Hallinnon Tutkimus, 24(5), 492-510. https://doi.org/10.37450/ht.127936

Ručinská, S., Fecko, M., & Mital, O. (2022). The role of public authorities in responding disinformation. In Proceedings of the Central and Eastern European eDem and eGov Days CEEeGov ‘22., September 2022. (pp. 12-17). https://doi.org/10.1145/3551504.3552297

Ruoslahti, H. & Tikanmäki, I. (2019). How Are Situation Picture, Situation Awareness, and  Situation Understanding Discussed in Recent Scholarly Literature?. In Proceedings of the 11th International Joint Conference on Knowledge Discovery, Knowledge Engineering and Knowledge Management (IC3K 2019) - KMIS; ISBN 978-989-758-382-7; ISSN 2184-3228, SciTePress, 419-426. https://doi.org/10.5220/0008494104190426 

Suomen perustuslaki 731/1999. Saatavilla osoitteessa https://finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1999/19990731.

Toivanen, J., Haimila, K., Heikkinen, L., Ahonen, U., Askolin-af Ursin, J., Ellonen, A., Hirvelä, A., Huumo, K., Häkkinen, V., Impiö, J., Kankaanpää, V., Katajamäki, E., Korhonen, T., Laukka, M., Marjamäki, P. L., Meretniemi, M., Nevala, S., Ojanen, J., Puustinen, J., Pärnänen, K., Salonen, L., Sillanpää, A., Vieru, M., Väisänen, P. (2019). Valtionhallinnon tehostetun viestinnän ohje – Viestintä normaalioloissa ja häiriötilanteissa. Valtioneuvoston kanslian julkaisuja 2019:23. Valtioneuvoston kanslia. http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-287-815-1

Valtioneuvoston kanslia (2016). Avoimesti, rohkeasti ja yhdessä – Valtionhallinnon viestintäsuositus. Valtioneuvoston kanslian julkaisusarja 14/2016. Valtioneuvoston kanslia. http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-287-315-6

Valtioneuvoston kanslia (2019). Informaatiovaikuttamiseen vastaaminen. Opas viestijöille. Valtioneuvoston kanslian julkaisuja 2019:11. Valtioneuvoston kanslia. http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-287-708-6

Vartiainen, N. & Härkönen, H-R. (2022). Onko koronapandemia heikentänyt vaikutusarviointien toteuttamista? – Kvantitatiivinen analyysi vuoden 2020 hallituksen esityksistä. Edilex 2022/41. http://www.edilex.fi/artikkelit/28407