Policy Brief: Tiedon huoltovarmuutta vahvistettava kansalaistiedon tietomallilla

26.9.2023

Kansalaisten osallisuus varautumista koskevasta tiedosta on välttämätöntä, jotta väestöön kohdistuviin riskeihin voidaan varautua kestävällä tavalla. Tieto on aina ollut osa varautumista, mutta sen merkitys myös kansalaisten varautumisessa on kasvanut. Kansalaiset ovat jo keskeisiä tietoa hyödyntäviä toimijoita. Heidän roolinsa tiedon tuottamisessa ja jakamisessa on kuitenkin yhä alihyödynnetty.

Policy Briefissä käsiteltävä tutkimus on osa Suomen Akatemian rahoittamaa Vaasan ja Itä-Suomen yliopistojen sekä Laurea-ammattikorkeakoulun ja Maanpuolustuskorkeakoulun yhteistyössä toteuttamaa monitieteellistä IRWIN-hanketta.

Policy Briefin ovat toteuttaneet Valdemar Kallunki, Laura Erkkilä, Marilla Kortesalmi, Annu-Riina Lamberg ja Teemu Santonen Laurea-ammattikorkeakoulusta sekä Harri Jalonen ja Petri Uusikylä Vaasan yliopistosta.

Miten tutkittiin?

Policy Briefin havainnot perustuvat kansalaishaastatteluihin, Delfoi-tutkimukseen ja työpajakeskusteluihin. Laurea-ammattikorkeakoulun tutkijat toteuttivat syyskuun 2021 ja helmikuun 2022 välisenä aikana joukon itseorganisoituneiden kansalaisten teemahaastatteluita (n=30). Haastateltavat rekrytoitiin neljästä sosiaalisen median ryhmästä. Haastattelut toteutettiin etäyhteyksin kolmen tutkijan toimesta. Haastatteluissa kansalaisilta tiedusteltiin heidän näkemyksiään yleisesti korona-ajan tiedosta, sekä tarkemmin omasta toiminnasta tiedon hyödyntäjinä ja tuottajina sekä itseorganisoituneen kansalaisryhmän toiminnasta.

Kansalaisten haastatteluiden rinnalla toteutettiin Delfoi-tutkimus, joka alkoi varautumistoiminnan asiantuntijoiden teemahaastatteluilla (n=26). Haastateltavat edustivat monipuolisesti varautumistoiminnan eri rooleissa toimivia tahoja, kattaen järjestöt ja julkisen sektorin toimijat aina paikallistasolta valtakunnan tasolle. Teemahaastattelut litteroitiin ja aineisto analysoitiin sisällönanalyysin periaatteita noudattaen. Haastattelujen pohjalta luotiin esiymmärrystä kokonaisvarautumiseen ja tiedon huoltovarmuuteen vaikuttavista keskeisistä teemoista, joiden pohjalta muodostettiin Delfoi-tutkimuksen ensimmäisen kierroksen väittämät.

Varsinainen Delfoi-paneelikeskustelu toteutettiin sähköisellä eDelphi-alustalla huhti-kesäkuun 2022 aikana. Tutkimukseen osallistuneet asiantuntijat olivat paikallis- ja aluehallinnon viranhaltijoita, varautumisen asiantuntijoita sekä kansalaisten osallistamiseen aktiivisesti osallistuvia järjestökentän toimijoita sekä tahoja, joilla oli merkittäviä rooleja toiminnan koordinoinnissa.

IRWIN-hankkeen tutkijat toteuttivat Vantaalla syksyllä 2022 ja talvella 2023 kolme työpajaa kutsutuille osallistujille. Työpajojen tavoitteina oli täydentää hankkeessa syntynyttä ymmärrystä keskeisimmistä varautumiskentän haasteista keskittyen ideoimaan ratkaisuja tiedolliseen varautumiseen. Työpajoihin osallistui yhteensä noin 50 osallistujaa, joilla on kattavaa kokemusta tai ymmärrystä varautumisesta. Osallistujat edustivat julkista hallintoa (valtionhallinto, aluehallinto ja kunnat), viranomaisia, yliopistoja ja tutkimuslaitoksia, elinkeinoelämää, järjestöjä sekä neljättä sektoria.

Havainnot & suositukset

Policy Briefissä esitellään viisi havaintoa kansalaisten toimijuudesta osana tiedon huoltovarmuutta:

  1. Verkostoyhteistyön haasteet näkyvät varautumistoiminnan hahmottomuutena kansalaisille

  2. Viranomaiskeskeisyys rajoittaa kansalaisten toimijuuden merkitystä

  3. Kansalaisyhteiskunnalle välttämätön vuorovaikutteinen tiedonkulku on puutteellista

  4. Varautumistoimijat eivät riittävästi ymmärrä toistensa tiedon tarpeita

  5. Luottamusta synnyttävä ja ylläpitävä vuorovaikutus on varautumisen perusta

Näiden perusteella julkaisussa myös hahmotellaan myös viisi suositusta:

  1. Kansalaisyhteiskunnan toimijat nykyistä vahvemmin osaksi huoltovarmuusverkostoa

  2. Kansalaisten asiantuntija- ja kokemustieto osaksi tiedon huoltovarmuutta

  3. Avoimen ja monenkeskeisen tietomallin luominen yhdessä kansalaisten kanssa

  4. Kansalaisten osallistumista tukeva toimintamalli osaksi valmiusharjoittelua

  5. Tiedon jakamisesta hyvän ajan rutiinia


Lue tarkempi kuvaus havainnoista ja suosituksista
Policy Brief -julkaisusta.